wallpaper
PnG-kausi pärähti käyntiin
ASW:n 60’s Touring -kausi pärähti käyntiin Oulton Parkissa Englannissa. Pitkään suunnittelupöydällä olleessa kaudessa ajetaan GTR2:n Power and Glory -modin legendaarisilla 60-lukulaisilla.
Autot eivät ole täysin tasaisia, mutta tasapainoisempaa pakettia ei näistä hitaammista saanut kasaan. Shelby GT-350 on suorilla selkeästi nopein, mutta se jää mutkissa ja jarrutuksissa kevyelle Jaguar E-type Lightweightille. Ferrari 275 GTB\C olisi muuten Jaguaria nopeampi, mutta siinä on parisataa kiloa ylimääräistä painoa, jonka takia se on noin sekunnin hitaampi. Alfa Romeo GTA on sarjassa eniten käytetty auto. Se, että auto on hitain, ei ole näköjään pahemmin vaikuttanut kuljettajien valintoihin. Selkeästi suurin osa kauden kuljettajista on valinnut autonsa sen mukaan millä tykkää eniten ajaa.
Kisan jälkeen kierroksia oli mittarin mukaan yhteensä 200 kierrettynä, joten tällä kertaa oli tullut harjoiteltua kunnolla. Kisa meni kuitenkin hieman vaihtelevalla menestyksellä. Aika-ajo meni hyvin, joten starttasin kisaan neljännestä ruudusta. Pari ensimmäistä kierrosta oli vähän ikävät ajaa kun Shelbyt lappasivat vasemmalta ja oikealta ohi ilman, että pystyin tekemään mitään. Törmäilin vielä siinä Vataseenkin, jota jäin odottamaan, joten käväisin huonoimmillaan kahdeksannella sijalla.