Videot
Mietteitä Nordschleifesta
Nürburgringin vanhalenkki Nordschleife on harvinainen jäännös aikakaudelta, jolloin turvallisuutta ei pahemmin pidetty silmällä ratoja suunnitellessa. Se oli alusta asti kilpakäyttöön suunniteltu suljettu rata. Vuonna 1927 avatun radan nykyversio koostuu pitkistä nopeista osuuksista, joita erottaa toisen ja kolmannen vaihteen hitaammat mutkayhdistelmät.
Esimerkiksi Hockenheimring on helppo nykyrata, jonka mutkat oppii parin kierroksen jälkeen. Sen tie on todella leveä, joiden reunoilla on runsaasti tilaa virheiden varalle. Hockenheimin ajolinjat ja jarrutuspisteet on mahdollista opetella kymmenen senttimetrin tarkkuudella, jolloin ajaminen on aika pitkälti ennalta opetellun toistamista ja eri tilanteisiin mukautuminen jää vähemmälle.
Nordschleifen yli kahdenkymmenen kilometrin pituus erottaa sen selkeimmin Hockenheimringin kaltaisista radoista. Pituus ja mutkien lukumäärä aiheuttaa sen, että radan tarkkojen ajolinjojen ulkoa opettelu veisi liian paljon aikaa, jotta siihen olisi suurimmalla osalla kuljettajista aikaa. Tämä luo tilanteen, jossa ennalta opeteltujen ajolinjojen ja jarrutusmerkkien tärkeys vähenee ja kuljettajien luontaiset ajotaidot nousevat paremmin esille.
Normaali ajotyylini on rauhallinen ja ennalta arvattava joka ei ole nopein vaihtoehto radalla, jonka jarrutuspisteet ja ajolinjat on vaikea opetella. Nordschleifessä huomaan usein venyttäväni taitojani turvallisilta tuntuvien rajojen ylitse, jolloin ajan jatkuvasti normaalia suuremmalla riskillä. Tämä lisää korjausliikkeiden ja minimaalisten virheiden määrä merkittävästi. Mielestäni minimaalisten ja pienten virheiden korjaaminen ajon aikana on millä tahansa radalla tärkeätä osakilpailuissa menestymisen kannalta, koska lähes joka kierroksella tapahtuu jotain pientä perän luistamista tai ajolinjojen leveäksi menemistä.
ASW – Oulton Park Classic
Pitkähkön tauon jälkeen tein videon ajamastani kisasta. Materiaalina toimi ASW:llä ajettu 60’s Touring -kauden ensimmäinen osakilpailu Englannin Oulton Parkissa. Minulla oli mahdollisuus vaikuttaa kauden tuleviin ratoihin, joten Oultonista ajettiin shikaaniton versio. Mielestäni ne takasuoralla olevat shikaanit rikkovat koko radan luonteen, joten en halunnut niitä kisaan.
Videon musiikiksi valitsin Deathlike Silencen uudelta levyltä kappaleen Who’s Gonna Bury Me. Meinasin ensiksi laittaa jotain enemmän aikakauteen sopivaa, mutta haudankaivajanaisen kiekuminen istui videoon niin hyvin, että päätin käyttää sen. Tämä on laskujeni mukaan toinen kerta kun käytän tämän suhteellisen tuntemattoman suomalaisbändin musiikkia teoksiini.
Minulla oli ensiksi tarkoitus laittaa kaapatut videot oikeaan järjestykseen ja poistaa ne, jotka ovat hieman tylsiä, mutta videota oli kerääntynyt 20 minuuttia, joten leikkasin siitä aika huoletta pitkiä matkoja materiaalia pois. Tämän jälkeen minulla oli 4 ensimmäistä kierrosta jatkuvana videona, mutta päädyin leikkaamaan siitä tylsiä osia sieltä täältä pois, jotta sain musiikin ja kuvan sopimaan paremmin yhteen.
Power and Glory maalaukset
Maalasin ensi sunnuntaina alkavaan ASW:n Power and Glory -kauteen kolme maalausta tiimillemme. Sarjassa ajetaan 60-luvun autoilla, joten yritin pitää autojen maalaukset hyvin yksinkertaisina, koska tuohon aikaan sponsoreilla ei ollut samanlaista merkitystä autourheilussa kuin nykyään. Tärkeämpää oli automerkkien ja valtioiden välinen kilpailu.
Eri tallit maalasivat autonsa tallin kotimaan mukaan. Englannilla oli vihreä väri, Italialaisilla punainen, amerikkalaisilla valko-sininen ja saksalaisilla hopea. Valitsin autojen päävärin näiden värien mukaan. Shelby GT-350 sai värikseen sinisen, jossa on valkoiset Shelby-raidat. Oikeasti värit olivat toisin päin, mutta auto ei olisi erottunut muiden Shelbyjen joukosta jos olisin maalannut noilla väreillä. Jaguar sai pintaansa brittiläistä vihreätä. Pidin enemmän Jaguarin alkuperäisestä korista kuin lightweight-mallista, joten vaihdoin sen muokkaamalla genstringiä, myös auton vanteet löytyivät sitä muokkaamalla.
Alfa Romeo GTA:n maalasin luonnollisesti punaiseksi, johon lisäsin huvikseni mustan konepellin. Kaikissa kolmessa autossa on Dunlopin-renkaat, joten se tuli kaikkiin sponsoriksi. Tämän lisäksi liimasin kaikkiin autoihin öljy-yhtiön tarrat, jotka valitsin nekin automerkin kansallisuuden mukaan. Jaguaariin liimasin British Petrolin, Shelbyyn Pennzoilin ja Alfaan Agipin tarran. Tosin Artulle ei kelvannut, että hänen autossaan on minkään muun öljy-yhtiön tarroja kuin Valvolinen, joten se piti vaihtaa.
DRM-MOD
Testasin tänään rfactoriin julkaistua DRM-MODia. DRM-kirjaimilla ei viitata tällä kertaa levy-yhtiöiden levittämään pahuuteen, vaan lyhenne tulee sanoista Deutsche Rennsport Meisterschaft, joka on englanniksi German racing championship. Modin nimi ei kyllä kerro kovin paljon, että millaisilla autoilla siinä ajetaan. Kyseisessä modissa on mukana kaksi autoa: Porsche 935 Turbo ja BMW E21 Turbo, jotka ovat molemmat alun perin GTL:ään tehtyjä add-on autoja.
Moby Dick -lempinimen saanut suurisiipinen Porsche painaa peräti 190kg enemmän kuin bemari, mutta siinä on tehoa 120 hevosvoimaa enemmän, joka tuntuu kaasupoljinta painaessa. Molemmissa autoissa on tehoa sen verta paljon, että kaasupolkimen käyttöä piti vähän opetella, että mutkista pääsi oikeassa asennossa ulos.
Bizzarrini 5300 GT
Kolmen aikoihin yöllä on loistava aika alkaa testailemaan, saako Youtube videon embedittyä blogiin HD:na. Ihan positiiviset tulokset sain testistä. En ainakaan vielä videota pyörimään suoraan HD:na, mutta itse videon sain muutettua sopivan levyiseksi. Videon saa muutettua HD-tasoiseksi oikeassa alanurkasta olevasta valikosta.
Videon auto on GT Legendsin Bizzarrini 5300 GT, jolle on oman nimensä antanut Giotto Bizarrini – sama mies, joka suunnitteli Ferrari 250 GTO:n. Italialaiseen autoon saatiin hieman moottoriksi Corveten pikkulohko, joka oli melkoinen harvinaisuus 60-luvun italialaisessa autossa. Harvinaista autoa valmistettiin vuosien 1965 – 1969 välisenä aikana 133 kappaletta. Se voitti Le Mansissa oman luokkansa kahtena peräkkäisenä vuotena.
Loading ...