Mietteitä Nordschleifesta
Nürburgringin vanhalenkki Nordschleife on harvinainen jäännös aikakaudelta, jolloin turvallisuutta ei pahemmin pidetty silmällä ratoja suunnitellessa. Se oli alusta asti kilpakäyttöön suunniteltu suljettu rata. Vuonna 1927 avatun radan nykyversio koostuu pitkistä nopeista osuuksista, joita erottaa toisen ja kolmannen vaihteen hitaammat mutkayhdistelmät.
Esimerkiksi Hockenheimring on helppo nykyrata, jonka mutkat oppii parin kierroksen jälkeen. Sen tie on todella leveä, joiden reunoilla on runsaasti tilaa virheiden varalle. Hockenheimin ajolinjat ja jarrutuspisteet on mahdollista opetella kymmenen senttimetrin tarkkuudella, jolloin ajaminen on aika pitkälti ennalta opetellun toistamista ja eri tilanteisiin mukautuminen jää vähemmälle.
Nordschleifen yli kahdenkymmenen kilometrin pituus erottaa sen selkeimmin Hockenheimringin kaltaisista radoista. Pituus ja mutkien lukumäärä aiheuttaa sen, että radan tarkkojen ajolinjojen ulkoa opettelu veisi liian paljon aikaa, jotta siihen olisi suurimmalla osalla kuljettajista aikaa. Tämä luo tilanteen, jossa ennalta opeteltujen ajolinjojen ja jarrutusmerkkien tärkeys vähenee ja kuljettajien luontaiset ajotaidot nousevat paremmin esille.
Normaali ajotyylini on rauhallinen ja ennalta arvattava joka ei ole nopein vaihtoehto radalla, jonka jarrutuspisteet ja ajolinjat on vaikea opetella. Nordschleifessä huomaan usein venyttäväni taitojani turvallisilta tuntuvien rajojen ylitse, jolloin ajan jatkuvasti normaalia suuremmalla riskillä. Tämä lisää korjausliikkeiden ja minimaalisten virheiden määrä merkittävästi. Mielestäni minimaalisten ja pienten virheiden korjaaminen ajon aikana on millä tahansa radalla tärkeätä osakilpailuissa menestymisen kannalta, koska lähes joka kierroksella tapahtuu jotain pientä perän luistamista tai ajolinjojen leveäksi menemistä.
Kokenut kuljettaja korjaa tällaiset minimaaliset virheet pienellä korjausliikkeellä, eikä välttämättä edes pidä tapahtunutta virheenä. Häntäpään kuljettajalle – erityisesti aloittelijalle – virheiden korjaaminen ei välttämättä tule samalla tavalla selkäytimestä, jolloin minimaalinen asia saattaa eskaloitua spinnaukseksi. Pienten virheiden suuri lukumäärä ja vaikeasti opittava rata tekee hyvän paikan itsensä kehittämiseen. Nordschleifen pitäisi mielestäni olla osa jokaisen itseään kunnioittavan simuttajan vakio ratoja. Kaikki eivät siitä pidä, mutta samantyyppiset radat ovat todella harvassa.
Alla oleva videossa autona on rFactorin DRM-modin BMW 320 Turbo. 70-luvun loppupuoliskolla käytetyn auton paino on 780 kiloa ja siinä on tehoja noin 475 hevosvoimaa. Video on kaapattu kolmannelta kierrokselta. Ensimmäisellä kierroksella ajoin vähän varovasti, jolloin auto pysyi hyvin radalla ja kierros oli pääsääntöisesti ehjä. Toisella kierroksella riskinottoni kasvoi jolloin muutamassa paikassa meni auto jo hieman leveäksi. Kolmannelle kierroksella riskinotto kasvatti päähäni pienehkön reiän, josta johtuen virheitä alkoi tulla enemmän. Erityisesti parin mutkan ulostulossa annoin kaasua liian reippaasti, jolloin auton perä lähti luistelemaan.
Ei kommentteja
Loading ...