Archive for Tammikuu, 2009
Saunalahti, Wippiespace ja asiakaspalvelu
Sivuillamme olevat videot ovat kuukauden ajan olleet poissa toiminnasta. Syynä tähän on ollut käyttämämme verkkolevyn katoaminen netistä. 50-Gigaisen verkkolevyn palveluntarjoaja oli Wippies, joka on osa Saunalahtea. Verkkolevy katosi netistä ilmeisesti 15.12.2008. Lähetin mailia 16. päivä, mutta kun ei vastausta kuulunut 17. päivään mennessä, tartuin luuriin ja soitin Wippiesin tukeen ja saunalahden internetyhteyksien tukinumeroon. Kummastakaan eivät osanneet sanoa, että miksi verkkolevy on kadonnut. Saunalahden puolelta kuitenkin lupailtiin, että asiaa lähdetään hoitamaan eteenpäin.
Verkkolevyn katoaminen johtui todennäköisesti siitä, että laskutuskausi umpeutui. Saunalahti-Wippiesiltä ihan ymmärrettävä menettely, että töpseli vedetään seinästä jos ei laskua makseta. Asiaa olisi kuitenkin auttanut se, että se lasku olisi lähetetty minulle. Palvelun olisi ehkä saanut takaisin toimintaan kun olisi vain tilannut wippiesin hallintapaneelista saman verkkolevyn uudelleen. Äärimmäisellä tuurilla myös verkkolevyllä olleet tiedostot olisivat säilyneet tallessa.
Halusin kuitenkin tietää syyn verkkolevyn poistamiseen ennen kuin maksan palvelusta uudelleen. Koska pidin kuitenkin etäisesti mahdollisena, että verkkolevy suljettiinkin johtuen jostakin muusta syystä, ja että myös tuo uusi saatettaisiin sulkea kanssa.
No nyt on lähes kuukausi mennyt eikä syytä ole minulle vielä kerrottu. Kuvittelin noiden puheluiden jälkeen, että siellä joku hoitaa tätä asiaa ja se korjataan lähipäivinä. Asiakaspalvelu on niin hidasta, että en aio vähiä rahojani enää lähettää saunalahden laareihin. Pari viikkoa sitten joku uskaltautui kysymään lisätietoja sähköpostilla. Tänään tuli toinen viesti, jossa kehotettiin soittamaan Saunalahden internet-asiakaspalveluun. Vastasin tähän viestiin seuraavasti:
"En ole palaamassa enää Wippiesin maksavaksi asiakkaaksi. Kiinnostaa lähinnä tällä hetkellä, että miksi se verkkolevy katosi netistä. Mutta en enää tässä vaiheessa ala sen takia soittelemaan mihinkään. Kuukausi on mennyt kun verkkolevy hävisi netistä enkä ole edes syytä saanut selville. En voi rakentaa sivujani palvelun pohjalle, jonka tietoturva ja asiakaspalvelu ovat tällä tasolla."
Minulle asiakkaalle, se kaikkein paras mielikuva yrityksestä muodostuu sen palvelun tasosta, jota yrityksestä saan. Jos yritys ei kykene yritystalouden perustoimintoihin kuten asiakkaiden laskutukseen ja asiakaspalveluun, niin miten voisin olettaa että kyseinen yritys pystyy tuottamaan laadukkaita ja kestäviä palveluita asiakkailleen?
Team Daytonan videot löytyvät jatkossa Youtubesta HD-tasoisena materiaalina, jonka lähdevideon resoluutio on 1280×720 ja bitrate vähintään 6000.